Asiakastarina: Kati & Elmo

Asiakastarina: Kati & Elmo

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Lausahdus sopii hyvin meidän shetlanninlammaskoira Elmoon. Ensi vilkaisulta Elmo on läheisyydenkipeä, kaikille ihmisille ja eläimille ystävällinen ja aina valmis toimintaan. Samat ominaisuut aiheuttavat kuitenkin haasteita, jotka tekevät arjesta sen kanssa välillä huomattavankin raskasta.

Elmo muutti meille herkässä iässä kahdeksan kuukauden ikäisenä. Se oli siihen saakka asunut synnyinkodissaan useamman koiran laumassa ja tottunut juoksemaan vapaana metsässä. Elmoa oli pidetty hyvin, mutta tietenkään siihen ei oltu keskitytty niin paljon yksilönä, joten koiran erityispiirteitä ei oltu juuri huomioitu koulutuksessa.

Meille Elmo muutti ainoaksi koiraksi. Yritin tarjota koiralle mahdollisimman pehmeän laskun ainoan koiran talouteen viemällä sitä tiuhaan läheiseen koirapuistoon leikkitreffeille ja muutenkin järjestämällä sille koiraseuraa. Kävimme pitkillä, usein tuntien pituisilla lenkeillä kahdesti päivässä ja muutenkin koira oli touhuissa mukana koko ajan. Tarjosin aktiiviselle koiralle mahdollisimman paljon aktiviteettia väsyttääkseni sen. Yksinoloharjoitukset aloitin varoiksi täysin nollasta.

Kun Elmo oli ollut meillä kaksi kuukautta, turhauduin sen hihnakäyttäytymiseen ja ohitusongelmiin. Oikeastaan turhautumiseni syy oli se, että en löytänyt keinoja puuttua näihin käytöksiin, sillä Elmo ei ollut kiinnostunut ruuasta eikä kiihtyneenä kiinnittänyt huomiota leluihin. Olin säntillisesti kokeillut kaikkia perinteisiä neuvoja hihnakäytökseen tuloksetta. Kursseille en voinut ilmoittautua, sillä Elmon ehkä suurin ongelma oli nimenomaan toiset koirat ja niistä kiihtyminen. En kerta kaikkiaan keksinyt, miten voin palkita koiraa ja miten sitä kautta voin edetä koulutuksessa. Myöskään yksinoloharjoituksemme eivät edenneet. Sattuman kautta ja onnekseni löysin Dogscentin verkkoklinikan. Pidimme konsultaatiotunnin ja pian Emmi tuli myös ensimmäiselle kotikäynnille. Sain runsaasti ideoita ja ohjeita sekä oikeita sanoja ja termejä, joiden avulla haasteemme oli helpompi hahmottaa. Pikku hiljaa koko vyyhti alkoi purkautua. Matka vaivattomaan arkeen on vielä kesken, mutta nyt minulla on oikeat työkalut sitä kohti kulkemiseen.

Oivalluksia herkästi reagoivan koiran omistamisesta ja sellaisen kouluttamisesta

Elämä herkästi reagoivan koiran kanssa voi olla hyvin uuvuttavaa. On omanlaisensa surutyö tehtävänä, kun tajuaa, että tämä koira ei ole se, jonka voi ottaa kaikkialle mukaan tai että rentouttavalle kävelylle täytyy mennä yksin eikä koiran kanssa. Omia näkökulmia täytyy muuttaa ja hyväksyä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Onneksi paradoksaalisesti tässäkin saa sen mistä luopuu: kun lakkaa taistelemasta perusongelmaa vastaan, se osin katoaa. Tämä onkin ehkä tärkein oivallus, mitä Elmon kanssa olen tehnyt. Kun rentoudut itse ja lakkaat koko ajan vaatimasta koiralta, myös koira rentoutuu ja reaktiokynnys alenee.

Ei ole montaa vuosikymmentä siitä, kun eläinten tunteista puhuminen oli niiden inhimillistämistä. Ilahduttava huomio kaiken tiedonhaun keskellä on ollut, miten koira nähdään nykyään yhä enemmän kokonaisvaltaisena tuntevana olentona. Lisäksi koulutus perustuu ennemmin hyvän suhteen ja luottamuksen luomiseen koiran ja ohjaajan välille sekä koiran tunnetilojen muuttamiseen - ei komenteluun ja pahnanpohjimmaisen roolin osoitteluun. Uusimman tiedon valossa tapahtuva koulutus ei silti ole synonyymi vapaalle kasvatukselle, kuten jotkut tuntuvat haluavan sen ymmärtävää. Koiralle opetetaan sopivampia käytösmuotoja ei-toivottujen tilalle, sen ei suinkaan anneta tehdä mitä tahansa.

Ydinongelma Elmolla onkin oikeastaan tietyt tunnetilat, jotka saavat sen reagoimaan ei-toivotulla tavalla. Ennen kuin olen voinut menestyksekkäästi opettaa koiralle mitään, on koiran perustunnetilaa täytynyt muuttaa aina kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Aluksi stressiä purettiin systemaattisesti panostamalla lepoon ja rauhoittaviin toimintoihin. Tulokset näkyivät pian parantuneena ruokahaluna sekä lepäämään asettumisen helpottumisena. Vasta kun koiralla on ollut eri paikoissa, sisällä ja ulkona, rento mieli, olen voinut onnistuneesti opettaa varsinaisia taitoja ja temppuja.

"Se, mitä koira rakastaa yli kaiken tehdä ei välttämättä ole sama asia kuin se, mitä koiran tarvitsisi tehdä, jotta sen hyvinvointi paranisi"

Elmon kanssa on täytynyt oppia tunnistamaan, että se, mitä koira rakastaa yli kaiken tehdä ei välttämättä ole sama asia kuin se, mitä koiran tarvitsisi tehdä, jotta sen hyvinvointi paranisi. Esimerkiksi Elmon tapauksessa on ollut tärkeää eliminoida kaikki koiraa kiihdyttävät asiat, kuten ajojahdit ja veto- ja heittelyleikit välillä kokonaan ja tarjota tilalle rauhallisuutta lisääviä toimintoja, kuten erilaisia hajutehtäviä. Muuten kierrostaso jää niin korkealle, että koira reagoi kaikkeen - myös asioihin, joihin se ei yleensä reagoisi. Muutenkaan palautumisen roolia ja stressikierteen katkaisua en voi kylliksi painottaa.

Vaatii nöyrtymistä myöntää, että nyt ei ymmärrä tai pärjää koiran kanssa. Vaikka itsekin työskentelen eläinalalla ja olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut eläinten käyttäytymisestä, huomasin, että monet omat näkemykseni olivat puutteellisia tai vanhentuneita. Tajusin myös kuinka vähän tiesin, sillä aiemmat matalavireiset koirat eivät olleet antaneet minkäänlaisia eväitä täysin eri tyyppisen koiran kouluttamiseen. Oikeanlaisen ammattiavun löytäminen olikin korvaamaton apu tilanteeseemme. Lisäksi avainasemassa on ollut oikeiden ihmisten löytäminen tueksi ja vertaistuen saaminen. Vain toisen herkästi reagoivan koiran omistaja tietää, mitä kaikkea voikaan joutua välttelemään tai jännittämään koiran kanssa liikkuessa. Yhtä tärkeää on ollut vääränlaisen seuran välttäminen. Maailma on pullollaan erilaisia elämäntapakouluttajia, jotka ovat aina tehneet tietyllä tapaa ja koskaan ei ole ollut ongelmia. Nämä ihmiset ovat vuoren varmoja omasta onnistumisestaan koiran kuin koiran kanssa. Sitten on koirien kanssa kasvaneita ihmisiä, jotka uskovat nähneensä ja oppineensa kaiken. Jotkut ihmiset myös vähättelevät ongelmia. Esimerkiksi yksinoloon liittyvät vaikeudet tuntuvat olevan monille ihmisille toisarvoisia tai ainakin työ niiden ratkaisemiseksi tuntuu liioitellulta, ehkä jopa koiran inhimillistämiseltä. Koiran ahdistus ja pelko ei samalla tavalla näyttäydy vakavana hyvinvointiongelmana kuin vaikkapa koiran lyöminen näyttäytyisi.

” Omalla kohdallani oli myös ensiarvoista tajuta, että harjoittelu aloitettiin niin helpoista asioista kuin oli tarpeen”

Vaikka apua hakee, täytyy muistaa, että suurimman työn joutuu silti tekemään itse. Joskus yksinkertaiset neuvot, kuten koulutuspäiväkirjan pitäminen, voi tuntua turhalta. Mitä ihmeen hyötyä siitä muka on koiralle? Ainakin itselle päivittäisten tekemisten kirjaaminen ylös oli avain siihen, että pystyin alkaa määrittelemään, mitkä tapahtumat olivat olleet Elmolle liikaa ja kuinka usein tai harvoin mukavia, mutta kuormittavia (esimerkiksi toisen koiran kanssa leikkiminen) aktiviteetteja oli hyvä tarjota. Omalla kohdallani oli myös ensiarvoista tajuta, että harjoittelu aloitettiin niin helpoista asioista kuin oli tarpeen. Tiesin tämän koko ajan, mutta en silti toiminut tämän mukaan. Vasta Emmin seuratessa ensimmäistä kertaa harjoitteluamme tajusin, että emmehän me edes pysty yksinkertaisimpiin harjoituksiin vielä. Tämän jälkeen tarkastelin kriittisesti omaa toimintaani ja löysin monia keinoja, joiden olemassa olon tiesin, mutta en kuitenkaan ollut toiminut täysin niiden mukaan. Ehkä juuri siksi, että ne tuntuivat liian yksinkertaisilta ollakseen avuksi. Jos sanoo, että on kokeillut jo kaikkea, kannattaa todella miettiä, onko oikeasti kokeillut kaikkea vai omalla asenteellaan tyrmännyt osan keinoista.

On mielettömän tärkeää tuntea oma koira läpikotaisin. Se ei välttämättä ole ollenkaan helppoa vaan vaatii aktiivista koiran tarkkailua ja koiranlukutaitoa. Vain tuntemalla koiransa voi viedä sen käytöstä haluttuun suuntaan. Itse luulin olevani "optimaalinen" koiranomistaja, mutta pahensinkin koirani ongelmia omalla hyvää tarkoittavalla toiminnallani. Tarjosin aktiiviselle koiralle aktiviteetteja, kun menoa olisi ehdottomasti pitänyt rauhoittaa. Jokainen koira on yksilö, ja hyvän elämän raamit voivat olla huomattavan erilaiset kullekin.

Mikä meitä sitten auttoi?

Elmon suurimpia haasteita olivat impulsiivinen luonne, joka aiheutti ylimitoitetut reaktiot asioihin, kyvyttömyys rauhoittua, herkkä häirittävyys, ympäristön jatkuva kontrollointi sekä kyvyttömyys olla yksin. Tilanteen korjaaminen alkoi fyysisten sairauksien ja vammojen poissulkemisella. Kun näitä ei löytynyt, alettiin purkaa koiran univelkaa ja katkaista stressikierrettä. Pääasialliset stressiä tuottavat asiat olivat häiriöt lenkeillä (toiset koirat, niiden hajut pientareella, ihmiset, kaikki liikkuva), koirapuistossa leikkiminen vieraiden koirien kanssa, yksinolon harjoittelu, äänien kuunteleminen ja niihin reagoiminen sisällä (myös esimerkiksi puhelimessa puhuminen) sekä unen puute. Toisin sanoen normaalielämä oli Elmolle liikaa.

Aloin käyttää Elmoa pienillä lenkeillä varhain aamulla sekä myöhään illalla tai yöllä. Päivällä ulkoilimme omalla takapihalla, jossa aktivioin Elmoa erilaisin tavoin. Varsinainen liikunnantarve tyydytettiin joko tyhjässä koirapuistossa tai syrjäisessä metsässä vapaana juoksemalla. Näin minimoimme häiriöt ulkona.

Elmo ei rauhoittunut illalla nukkumaan ennen kuin itse menin nukkumaan, joten aloin mennä aiemmin nukkumaan. Näin koiran yöuni piteni. Elämäntilanteeni korona-ajan siunauksella pystyin järjestämään päivät niin, että Elmo ei ollut ollenkaan yksin. Järjestin myös niin, että päiviin tuli selkeitä lepojaksoja, jolloin olimme rauhassa kotona. Aluksi käytin rauhoittumisen apuna Elmon sulkemista koiraportilla pienempään tilaan tai kevythäkkiin. Kun ylimääräiset ärsykkeet, kuten pureskeltavaksi kelpaavat tavarat, saatiin pois ulottuvilta, pystyi koira alkaa helpommin lepäämään. Aluksi jouduin istumaan itse lähistöllä, jotta koira suostui lepäämään. Alkuun yli tunnin mittainen yhtäjaksoinen lepo tuotti siltikin hankaluuksia. Pikku hiljaa pystyin siirtymään kauemmaksi ja myös puuhailemaan koiran jatkaessa lepoa. Lepojaksot alkoivat pidentyä. Kemiallisena apuna rauhoittumiseen oli Adaptil-haihdutin. Emmin vinkistä lisättiin coctailiin vielä Serene-Um -tabletit.

Emmin opastamana tutustuin rauhoittumisen ympyrään. Idea siinä on, että koiran päivittäiset tekemiset koostetaan seuraavista osa-alueista: passiivisesta tekemisestä, rauhoittumisen harjoittelusta sekä aktiivisesta levosta. Mitään näistä osa-alueista emme päässeet aivan suorilta harjoittelemaan, sillä Elmohan ei aluksi suostunut syömään sisällä eikä ulkona koulutustilanteissa, ei pureskellut luita eikä kiinnostunut kongeista eikä se osannut vaipua syvään uneen ilman ihmisen jatkuvaa läsnäoloa ja rauhallisuutta. Ruoka alkoi kuitenkin pian maistua, kun koiran yöunta pidennettiin ja kuormittavia tekijöitä eliminoitiin. Lisäksi aloin rakentaa ruokapalkalle arvoa kehumalla koiraa ja innostumalla valtavasti aina, kun se söi. Melko nopeasti ruuasta muodostuikin sitten motivoiva tekijä, myös ihan perus nappulasta. Kun ruoka alkoi maistua sisällä, aloimme harjoitella syömistä ulkona. Ensin omalla takapihalla, sitten etuoven kynnyksellä ja siitä aina eteenpäin. Aluksi Elmo huoli ruuan ulkona vain kädestä. Muutaman kuukauden kuluttua se kiinnitti huomiota myös maahan heitettyyn ruokaan.

Vasta kun ruoka alkoi motivoida, pystyin toden teolla alkaa hyödyntää rauhoittumisen ympyrää. Aloin palkita koiraa aina, kun se lepäsi (= rauhoittumisen harjoittelua). Lisäksi palkitsin sitä kaikista kotoa kuuluvista äänistä, pienimmistäkin (= rauhoittumisen harjoittelua). Teimme kotona runsaasti etsimistehtäviä (= passiivinen tekeminen). Aloimme myös harjoitella kongien ja nuolumattojen käyttöä (= passiivinen tekeminen). Aluksi niiden parissa askartelu vaati sen, että pidin kongia kädessäni ja että ruoka oli helposti saatavissa. Pikku hiljaa etenimme siihen, että maahan laitettu jäädytetty kongi sisältöineen alkoi kelvata. Myös tavalliset puruluut alkoivat viimein kelvata. Kun passiivista tekemistä ja rauhoittumisen harjoittelua tehtiin, alkoi ilmetä myös itse lepoa (= aktiivinen lepo) enemmän. Edelleen pyrin koostamaan Elmon päivät mahdollisimman pitkälle näistä kolmesta osa-alueesta.

Kaikki ruoka menee Elmolle nykyään koulutustilanteissa, ruokakuppia ei ole enää edes olemassa. Pieni koira voi syödä ruokaa hyvin kohtuullisen määrän vuorokaudessa, joten usein pilkon nappulat veitsellä pienempiin osiin, jotta pystyn hyödyntämään niitä vieläkin enemmän päivän mittaan.

Ajatus siitä, että koiraa ei viedä sille liian vaikeaan tilanteeseen ennen kuin tilanteesta selvitymiseen vaadittavat taidot ovat hallussa, on auttanut. Olemme keskittyneet tekemään harjoituksia mm. vireenhallintaan ja malttamiseen liittyen emmekä alkaneet suurissa määrin esimerkiksi ohittamaan suurimpia haasteitamme eli muita koiria. Yhtä lailla koska pientareen hajut ovat Elmolle erittäin kiihdyttäviä, olemme pyrkineet lenkkeilemään vain paikoissa, joissa on mahdollisimman vähän muiden koirien hajuja ja harjoittelmaan samalla rauhassa kävelemistä. Näin myöskään ei-toivottu käytös (=sinkoilu remmissä) ei pääse enää vahvistumaan.

Yksinoloon liittyvät ongelmat ovat kokonaan oma aiheensa, mutta olen tajunnut, että Elmo ei ollut harjoituksiin valmis, sillä sen koko muu elämä on ollut jo niin kuormittavaa. Olemmekin nyt ensin keskittyneet vireenhallintaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Toki yksinoloon liittyviä harjoituksia tulee silti, mutta helpommalla tasolla – esimerkiksi päivittäinen lepääminen omassa huoneessa erillään ihmisistä. Olen käynyt läpi myös Dogscentin eroahdistus-verkkokurssin. Kurssi käsittelee yksinolon ongelmia niin laaja-alaisesti, että väittäisin siitä hyötyvän kaikkien sellaisten koiranomistajien, jotka haluavat syventyä kokonaisvaltaisemmin siihen, mistä koiran hyvinvointi koostuu. Suosittelen sitä siis kaikille aiheesta vähänkään kiinnostuneille. Kurssia käydessä huomasin, että omatkin käsitykseni ero-ahdistuksen syistä ja sen eri tasoista olivat osin vanhentuneet.

Välillä on päiviä, kun kaikki opittu tuntuu olevan hukassa ja Elmo on jälleen se sama yli-innokas teinikoira, joka se oli meille tullessaan. Vastapainoksi välillä tulee upeita onnistumisia. Muutenkaan oppiminen ei etene lineaarisesti, vaan hyviä kausia tulee ja menee. Täytyy vain luottaa siihen, että pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää. Edellä kerrottu oli vain pieni osa kaikesta työstä ja keinoista, joita Elmon kanssa on tähän mennessä tehty. Haluankin kokemuksillani muistuttaa, että joskus voi joutua pureutumaan todella syvälle, jotta pääsee harjoituksissa eteenpäin. Se voi vaatia tilapäisesti myös erilaisia erikoisjärjestelyitä arkeen. Se kuitenkin kannattaa, ja toivoa paremmasta on todellakin!

Mietelmiä aiheesta:

  • Etsi ympärillesi oikeat ihmiset, jotka eivät mitätöi ongelmaa/kiellä sen olemassaoloa. Etsi samojen ongelmien kanssa painivat ihmiset.

  • Hanki tietoa. Se auttaa suhtautumaan ja ymmärtämään. Lisäksi elämme aikaa, jossa koko ajan tulee uutta tietoa toilkuttamasti. Vasta hiljattain on alkanut olla hyviä työkaluja tutkia eläinten käyttäytymistä. Jos olet itse oppinut jonkin asian 5-10 vuotta sitten, tarkasta, mitä asiasta sanotaan nykyään.

  • Se, että joku saa jonkun asian toimimaan tietyllä tavalla, ei poista sitä faktaa, että voi olla eläinystävällisempi tapa opettaa sama asia.

  • Älä hiilly apua tarjoavista ihmisistä, he tarkoittavat hyvää. Kannattaa kiittää ja kuitata ja jatkaa omalla hyväksi katsomallaan tavalla.

  • Älä nolostu tai häpeile, vaikka tuntuu, että kaikki kanssakulkijat katsovat, kuinka surkea koirankasvattaja olet. Älä ylipäänsä välitä muiden ihmisten mielipiteistä. Älä välitä, vaikka naapurin mummo ihmettelee, miksi pistäydyt ulkona, viivyt pari sekuntia ja taas palaat sisälle. Ajattele vaikka tarjoavasi naapureille mitä mainiointa viihdettä.

  • Hanki apua ammattilaiselta. Varmista, että ammattilainen päivittää ammattitaitoaan eikä ole ns. kokemuskouluttaja.

  • Unohda elämäntapaihmiset. "Olen kasvanut koirien kanssa" ei tarkoita, että on koirankasvatuksen ammattilainen eikä ylipäänsä kerro mitään koirankäsittelytaidoista. Emmehän mekään ole psykologeja, vaikka kaikki meistä kasvavat toisten ihmisten parissa.

  • Viisi helppoa koiraa kasvattaa sinua itseä vähemmän kuin yksi haastavampi. Haastava koira ottaa paljon, mutta voi antaa vielä enemmän.

  • Luota itseesi. Lue koiraasi. Älä noudata ohjenuoria orjallisesti, jos huomaat, että jokin asia ei sovi juuri sinun koirallesi.

  • Ole armollinen. Älä masennu. Kirjaa hyviä asioita ylös.

  • Prosessi on raskas, mutta kun sille antautuu, pienetkin onnistumiset tuntuvat erävoitoilta. Matkalla oppii koko ajan itse hyödyllisiä taitoja, ja opittuja taitoja pystyy soveltamaan kaikkeen muuhun elämään. Kärsivällisyys kasvaa.

  • Tunnusta rehellisesti, että koiran haasteisiin puuttuminen voi olla hyvin uuvuttavaa. Kevennä elämää muilta osin, jos mahdollista. Hanki oikeat ihmiset tueksi.

  • Usein ajatus muutoksesta on hankalampaa kuin muutos itse. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja se pätee tässäkin.

  • Älä yritä oikoa! Aloita niin perusasioista kuin on tarpeen. Tee ohjeet oikeasti äläkä ajattele, että tämä on niin yksinkertainen, että ei se minua auta (esim. harjoituspäiväkirja).

  • Ole luova.

  • Aina haastava koira ei ole sellainen, joka puree ja pelottelee ihmiset tai tuhoaa asunnon. Suloinen ja sympaattinen, kaikille ystävällinen ja iloinen hauva voi yhtä lailla omata ongelmia.

  • Täytyy jaksaa koko ajan päivittää tekemistään ja muuttaa toimintatapoja. Se on ehkä kaikkein raskainta. Kun on päässyt johonkin piteeseen, on helppo "rutinoitua", mutta se ei johda edistymiseen.

  • Ennaltaehkäisy! Älä päästä ei-toivottuja asioita tapahtumaan aina kun mahdollista.

(Asiakkaan ja koiran nimi muutettu)