Dogio Logo
Koiran koulutus: rakettitiedettä vai koulutettavien asioiden hallintaa?

Koiran koulutus: rakettitiedettä vai koulutettavien asioiden hallintaa?

Toistoja toistoja…

Koiran koulutus vaatii aikaa ja toistoja. Ihan niin kuin minkä tahansa asian opetteleminen, myös koiran oppiminen vie oman aikansa ja oppiakseen asioita, se vaatii paljon onnistuneita toistoja.

Koiran koulutus mielletään usein kertaluontoiseksi tapahtumaksi. Usein pennun kanssa käydään muutaman kerran pentukurssi ja that´s it. Nyt koiran tulisi olla tottelevainen. Koira oppii koko ajan, etkä pysty vaikuttamaan kaikkeen siihen mitä koira oppii. Koiraa palkitsevat myös ympäristöstä tulevat asiat, kuten muut ulkoilijat tai mielenkiintoiset hajut. Se käytös mitä tapahtuu sillä hetkellä, kun koira saavuttaa jotain mikä on sille kannattavaa, vahvistuu.

Otetaan esimerkki. Olet kävelemässä koiralle mieluisaan paikkaan. Koira tunnistaa paikan jo kaukaa ja lähtee vetämään remmissä kohti mieluisaa paikkaa, jotta pääsee sinne nopeammin. Et ehkä tullut ajatelleeksi, mutta vetämällä koira on päässyt haluamaansa paikkaan nopeammin, vaikkakin se on saattanut tuntua kaulassa epämiellyttävältä. Samalla olet vahvistanut vetämis -käytöstä. Kun tämä tapahtuu vielä useaan otteeseen, niin siitä alkaa tulla koiralle tapa. Koira huomaa, että se pääsee haluamiinsa paikkoihin nopeammin, kun kuljetaan hieman vetäen. Koira saattaa yleistää käytöksen myös muihin paikkoihin, ja kohta ihmetellään, kun koira vetää remmissä. Miksikö? Koska se on saanut harjoitella remmissä vetämistä ja saavuttanut sillä itselleen kannattavia asioita.

Toistoja ei tarvitse välttämättä tulla kuin muutama, jos koiran saavuttama asia on erittäin mieluisa ja haluttu. Esimerkiksi oven kahvan avaamisen koira oppii todennäköisesti kerrasta, kun se saavuttaa sillä pääsyn haluamaansa paikkaan. Usein ei -toivottujen käytösten oppiminen tapahtuu nopeasti, mutta miksi ei haluttujen käytösten? Siihen vaikuttaa...

vahvisteen laatu.

Kun koiraa kouluttaa, pitää löytää ja keksiä se, mitä koira haluaa eniten sillä hetkellä. Se on toimivin vahviste eli palkkio. Sisäsyntyisesti koiraa palkitsevat asiat (esim. saalistaminen tai syöminen) toimivat hyvin koiran käytöksiä vahvistavina palkkioina.

Se mitä voimme tarjota koiralle palkkioina, voi olla makupala, ruokaa, leluja, rapsutuksia, vapaaksi pääseminen tai vaikka lepäämään pääseminen. Kun tiedät mitä koirasi juuri sillä hetkellä haluaa eniten, pystyt hallitsemaan koulutus tilannetta ja vahvistamaan itse haluamiasi käytöksiä. Eli tehtävänäsi on löytää koiralle koulutustilanteeseen sopivin palkkio.

Koulutuksessa tulee huomioida myös seuraavat asiat:

Ajoitus

Kuten aiemmin jo mainitsin, se mitä tapahtuu juuri sillä hetkellä, kun koira saa jotain mieleistä, vahvistuu. Mutta se ei ole välttämättä sitä mitä haluat. Jos ajoitus on pielessä, niin saatat vahvistaa vääriä asioita. Mieti mitä käytöksiä haluat vahvistaa ja mitä et.

Kriteeri

Kriteerillä tarkoitetaan koulutuksessa sitä asiaa, mitä koiran on tehtävä saadakseen palkkion. Kriteeriä nostetaan oppisen myötä, jotta edistystä tapahtuu. Harjoitusten ja kriteerien on oltava alussa riittävän matalalla, jotta koiralla on mahdollisuus onnistua. Kun koira onnistuu 80% varmuudella suorittamaan tehtävän oikein eli esim. 8 harjoitusta 10:stä, voidaan kriteeriä vasta nostaa.

Esimerkiksi katsekontaktin opettamisessa tulee helposti virheitä sekä ajoituksen, että kriteerin kanssa. Kun koira katsahtaa sinuun päin ja lähdet viemään palkkiota koiralle samalla kehuen, yleensä koira katsahtaa kättäsi kohti, koska kiinnostuu kohti tulevasta palkkiosta, ja näin ollen vahvistat liikkuvan käden katsomista. Tai koira katsahtaa sinuun päin ja samalla haukahtaa. Jos palkitset koiran, olet palkinnut sekä katsekontaktista, että haukahtamisesta. Silloin kriteeri on väärä (tosin jos haluat, että koira haukahtaa joka kerta, kun se katsoo sinuun päin).

Koiran kouluttaminen ei ole rakettitiedettä, mutta kouluttaaksesi koiraasi, lisää omia kouluttajan taitojasi. Näin saat koirasikin oppimaan helpommin uusia asioita, kun hallitset kouluttamisen perustaidot.