Kouluttaja

Emmi ja Hans

Hei, olen Emmi, Dogscentin kouluttajana. Jo lapsesta asti halusin eläinlääkäriksi, mutta valmistuttuani lukiosta tieni vei sattuman kautta yliopisto-opintojen sijaan koirankoulutuksen puolelle. Olen tehnyt töitä koirakouluttajana vuodesta -08 lähtien.
Valmistuin koiranomiksi vuonna -08 ja opiskellut sen jälkeen eläintenkoulutustekniikkaa. Valmistuin käyttäytymisanalyyttisen eläinkoulutuksen asiantuntijaksi 2018 Tampereen Yliopistosta.

Olen hoitanut satoja ongelmakoira asiakkaita. Kun lasketaan mukaan kaikki vuosien varrella kursseilla ja luennoilla olleet asiakkaat, minulla on ollut tuhansia tyytyväisiä asiakkaita ympäri Suomen.
Kaikissa koulutuksissa käytetään tutkimustietoon perustuvia koulutusmenetelmiä, jossa huomioidaan yksilö ja sen tarpeet. Koulutusperiaatteideni lähtökohtana on aina koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi. Koulutuksessa keskitytään opettamaan koiralle tarvittavia taitoja, opetellaan ymmärtämään koiran käyttäytymistä ja kuinka saadaan koira oppimaan. Lähtökohtana on opettaa koiralle kuinka sen tulisi käyttäytyä vahvistamalla oikeaa käytöstä, ilman fyysistä rankaisemista tai pakotteita.

© Dogscent. Toteutus hakio.fi