Pentutestaus

Kaikki pennut ovat suloisia ja oikean yksilön valitseminen ei todellakaan ole helppoa. Kun pentu on yli kuuden viikon ikäinen, on sopiva hetki testata sen luonnetta.

Testin tarkoituksena on auttaa kasvattajaa tai ostajaa valitsemaan parhaiten luonnettaan vastaavan pennun. Koiran elämäntapa ja kasvatus kuitenkin muuttaa yksilön käyttäytymistä. Testin tarkoitus onkin kertoa pennun sen hetkisestä tilasta ja antaa suuntaa siitä, mihin koiran luonteella on taipumus kehittyä. Pentu tarvitsee paljon sosiaalistamista ja oikeudenmukaista kasvatusta tullakseen tasapainoiseksi koiraksi.

Testin aikana seurataan, miten pentu suhtautuu erilaisiin tilanteisiin, käsittelyyn ja ääniin. Hyvin tärkeää on tarkkailla pennun palautumista, kun se kohtaa uusia, ehkä jännittäviäkin tilanteita.

Pentutestauksia tehdään yleensä koko pentueelle. Kasvattajan on tällöin helpompi jakaa pennut sopiville ostajille, kun tiedetään mikä pennuista on rohkein, arin, uteliain, toimintakykyisin, taistelutahtoisin, aktiivisin, avoimin, kontaktihakuisin, herkin jne. Mutta on myös pennunostajia, jotka haluavat testauttaa pentueesta muutaman pennun löytääkseen sopivimman yksilön.

Tekemäni testi on sovellettu ja muokattu versio Campbellin testistä, englantilaisten työkoirien testistä, tanskalaisesta pentutestistä ja opaskoirakoulun pentutestistä. Jokainen pentu saa oman kirjallisen testipaperin eri osa-alueista ja tuloksista.

Pentutestin hinta on 50€ + 15€/pentu. Hintaan lisätään km-korvaus (0,53€/km) asiakkaan luokse.

Teen pentutestejä ympäri Suomen, mutta pääsääntöisesti PK-seudulla ja Pirkanmaalla. Varaathan testin hyvissä ajoin. Mielellään heti, kun pennut syntyvät.

KASVATTAJA

Tarvitsetko ohjelmaa kasvattipäivääsi? Kysy vaihtoehtoja ja pyydä tarjous.