18.02.2017

Muutos mitä ei voi pysäyttää

Aikaisemmassa blogi kirjoituksessani Koiran koulutuksen historia pääset tutustumaan siihen, miten koirankoulutus on kehittynyt viimeisen vuosisadan aikana. Nyt on aika kuitenkin suunnata katseet tulevaan ja pohtia sitä mitä on tapahtumassa.

Koirankoulutus on ollut murros vaiheessa jo viimeisen 10-vuotta. Koirien käytöksestä, oppimiskyvystä ja kognitiosta tiedetään yhä enemmän ja tutkimuksia tehdään paljon ympäri maailmaa. Positiivisen kouluttamisen opit leviävät yhä enemmän ja laajemmalle. Siltikin on paljon vielä kouluttajia ja koira-alan ihmisiä, jotka käyttävät vanhanaikaisia mm. johtajuusteorioihin nojaavia koulutusmenetelmiä. Kuten aiemmasta kirjoituksestani voitte lukea, ko.metodit on jo kuopattu. Nykypäivänä jopa tieteellisesti todistetustikin.

Tällä hetkellä elämme aikaa, jolloin koiraihmiset alkavat olla valmiita ottamaan vastaan tuon tiedon ja muuttamaan käsitteitään koiran kouluttamisesta. Varsinkin palveluskoira harrastajien keskuudessa ja virkakoirien koulutuksessa ollaan hyvin vanhanaikaisia ja myös näissä piireissä on näkyvissä muutosta. Virkakoiria koulutetaan yhä enemmän positiivisen koulutuksen keinoin, koska tulokset ovat puhuneet puolestaan. Koirien oppiminen on ollut nopeampaa ja tulokset kestävämpiä. Silti vanhat käsitteet ja tavat ovat tiukassa.

Myös minä kuulun näihin muihin koirakouluttajiin, jotka haluavat tuoda esille sen kuinka koiria oikeasti koulutetaan ja käytän koulutuksissani perusteena koiran oppimispsykologiaa. En valtaa tai tarvetta olla koiraa parempi. Olen mukana tekemässä sitä muutosta mikä on jo alkanut ja mitä ei voi enää pysäyttää.